Selviytyessään toisen maailmansodan kauhuista, maailmanyhteisö tunsi selvästi tarpeen hyväksyä perustavanlaatuinen kansainvälinen sopimus, joka sääntelee aseellisissa törmäyksissä haavoittuneiden ja sairaiden sotilashenkilöiden lisäksi myös siviiliväestön suojelua. Tällainen asiakirja oli Geneven kansainväliset yleissopimukset.
Inhimillinen aloite
Tällaiset oikeudelliset normit on jo kirjattu Haagissa ja Genevessä aiemmin allekirjoitettuihin yleissopimuksiin, mutta aiemman sodan kokemukset ja etenkin huomattavan määrän siviilien kuolemat etulinja-alueilla ovat osoittaneet tarpeen kehittää toinen säädös. Tätä varten Sveitsin hallitus kutsui seitsemänkymmenen valtion edustajat vuonna 1948 osallistumaan kansainväliseen foorumiin, jonka tehtävänä oli muuttaa aiemmin voimassa olleet lait aiemman sodan kokemuksen perusteella.
Kutsuneista hallituksista viisikymmentäyhdeksän maata ilmaisi tukensa tälle aloitteelle, ja loput valtiot lähettivät edustajansa Geneveen vain tarkkailijan asemaan. Suurimmat yhteiskunnalliset liikkeet, YK ja Punainen Risti mukaan lukien, eivät jääneet syrjään.
Sopimuksen osat
21. huhtikuuta alkaneiden ja 12. elokuuta saakka jatkuneiden kokousten tuloksena kehitettiin ja allekirjoitettiin neljä sopimusta (yleissopimusta), jotka olivat sopimuksia, joilla säännellään vihollisuuksien uhrien suojelua koskevia sääntöjä. Ensimmäisessä Geneven yleissopimuksessa tutkittiin haavoittuneiden ja sairaiden hoitoa sota-armeijoissa.
Seurasi sopimusta, joka sisällytettiin oikeudelliseen kehykseen toimenpiteitä sairaiden ja loukkaantuneiden sotilaiden kanssa, jotka olivat uhrien hylkyjä. Sotavankien oikeudet määriteltiin erillisessä Geneven yleissopimuksessa. Ja lopuksi, viimeisessä laissa säädettiin täysin hyökkääjien oikeudet siviilejä kohtaan miehitetyillä alueilla.
Tärkein yleissopimuksessa vahvistettu periaate
Jokainen vuoden 1949 Geneven yleissopimus perustui nykyaikaisen kansainvälisen oikeuden perusperiaatteeseen, jonka mukaan vihollisuudet sallittiin vain vihollisen armeijaa vastaan. He kielsivät kategorisesti väkivallan sairaita ja haavoittuneita sotilashenkilöitä sekä siviilejä vastaan.
Jotta niitä voitaisiin paremmin noudattaa, Genevessä allekirjoitetuissa sopimuksissa vaaditaan, että mielenosoittajat tekevät selkeimmän eron heidän puolellaan taistelevien sotilashenkilöiden ja siviiliväestöön kuuluvien sotilashenkilöiden välillä, joiden oikeuksia suojaa asiaa koskeva Geneven yleissopimus ja joita vastaan kaikki väkivaltaiset toimet ovat kiellettyjä.
Yksi sopimusten tärkeimmistä kohdista oli muiden kuin sotilaallisten laitosten hyökkäysten kieltäminen, aseiden käyttö ja sotilasoperaatiot, jotka voivat aiheuttaa perusteettomia menetyksiä ja ihmisten kärsimyksiä. Samassa Geneven yleissopimuksessa kiellettiin omaisuuden ja siviiliesineiden laajamittainen tuhoaminen, jota ei aiheuttanut äärimmäinen välttämättömyys.
Yleissopimusvaatimus haavoittuneille ja vankeille
Erityistä huomiota kiinnitettiin vihollisen vankeudessa olleiden turvallisuuteen. Vuoden 1949 Geneven yleissopimus, joka sääntelee sotavankien ja internoitujen asukkaiden kohtelua sellaisten asukkaiden keskuudessa, jotka eivät osallistuneet vihollisuuksiin, edellyttää heidän henkensä, terveytensä, ihmisarvon kunnioittamisen, henkilökohtaisten oikeuksien, uskonnollisten ja poliittisten vakaumusten säilyttämistä.Lisäksi sen lausekkeissa määrätään, että näille henkilöryhmille on pakollista antaa oikeus kirjeenvaihtoon sukulaisten kanssa ja saada oikeudellisia takeita.
Vuoden 1949 Geneven yleissopimuksessa ei erotella haavoittuneita sotilaita heidän eroistaan yhdessä tai toisessa aseellisessa konfliktissa osallistuvassa osapuolella. Sen säännösten mukaisesti jokaisella on yhtäläinen oikeus lääkärinhoitoon.
Tämä merkitsee vaatimusta etu- ja takaosan lääkintähenkilöstön sekä kaikkien lääketieteellisten laitteiden, laitteiden ja ajoneuvojen turvallisuuden varmistamisesta. Tätä tarkoitusta varten olisi käytettävä sopivia logoja, joiden koon avulla ne voidaan nähdä huomattavan etäisyyden päässä.
Genevessä allekirjoitetut yleiset säännökset
Jokaisella vuonna 1949 tehdyllä Geneven yleissopimuksella on oikeusvaikutus, vaikka yksi sotivista osapuolista kieltäytyy virallisesti tunnustamasta itseään sota-aseeksi. Lisäksi maat, jotka ovat allekirjoittaneet tämän kansainvälisen sopimuksen, kantavat vastuun tunnistaa, etsiä ja syyttää niitä, jotka ovat vastuussa sopimuksen rikkomisesta. Geneven yleissopimusten suojaa sovelletaan yhtäläisesti kaikkiin ihmisiin riippumatta heidän poliittisesta kuuluisuudestaan tai uskonnollisista vakaumuksistaan.
Perinteiset pöytäkirjat
1900-luvun jälkipuoliskolla oli mukana useita paikallisia sotia, jotka osoittivat tarpeen laajentaa oikeudellista kehystä kattamaan niihin liittyvien ongelmien kaikki näkökohdat. Tässä suhteessa Geneven yleissopimuksia täydennettiin useilla uusilla säädöksillä. Niiden ansiosta kansainvälinen oikeudellinen kehys laajeni sisäisten konfliktien osallistujiin. Siviiliväestön oikeudellinen asema määritettiin ja sen suojaa parannettiin.
Geneven yleissopimusten allekirjoittamisen jälkeisestä päivästä lähtien tähän tärkeään kansainväliseen sopimukseen liittyneiden valtioiden lukumäärä on kasvanut viisikymmentäyhdeksästä sataan yhdeksänkymmentäkolmean. Seuraavat lisäpöytäkirjat ovat myös saaneet kansainvälisen hyväksynnän, ja useimpien kehittyneiden maiden hallitukset ovat ratifioineet ne.
