Valtuutuksen tyypistä riippuen varajäsenellä on tai ei voida toimia yksinomaan vakaumuksensa perusteella, hän vastaa tai ei ole vastuussa äänestäjille. Nykyään erotellaan kaksi pääluokkaa. Valtiosääntölaissa tunnustetaan vapaa ja pakottava varajäsenvaltuutus. Tarkastellaan yksityiskohtaisemmin mitä ne ovat. 
Varajäsenen pakollinen toimeksianto
Se on sääntö, jonka mukaan edustajaelimen valittu jäsen sitoo häntä äänestävien kansalaisten määräykset ja on vastuussa heille kaikessa toiminnassaan. Tämän lisäksi vahvistettiin mahdollisuus palauttaa varhain takaisin ne, jotka eivät noudattaneet äänestäjien toiveita.
Historiallinen tausta
Pakollinen toimeksianto on ollut voimassa keskiajalta lähtien. Tuolloin tärkeimmät poliittiset oikeudet myönnettiin maakunnille, kunnallisliitoille ja kaupungeille. Tältä osin näiden yksiköiden edustajat puolustivat vain etujaan. Tyypillisesti edustaja sai häneltä valinneelta yhteisöltä ”käskyn” - ohjeen, jota varajäsenen oli noudatettava. Mikäli vaatimuksia ei noudatettu, yllämainituilla yksiköillä oli oikeus paitsi palauttaa valittu valinta, myös myös periä häneltä omaisuusvahinko.
Myöhemmin yleiset äänioikeudet ilmestyivät, ja edustajien määrä kasvoi. Uudessa järjestelmässä pakollisesta toimeksiannosta on tullut tehoton. Tämä johtui siitä, että "määräykset" hidastivat edustavan elimen toimintaa ja tekivät joissain tapauksissa toiminnan mahdottomaksi.
Uusi tilaus
Suuren vallankumouksen aikana Ranskan kansalliskokous vapautti edustajansa pakollisista "määräysten" vastaanottamisesta. Tämä määräys otettiin käyttöön 23. kesäkuuta ja 8. heinäkuuta 1789 annetuilla asetuksilla. Samana vuonna, 22. joulukuuta, annettiin toinen laki, jolla kielletään ohjeet tuleville kausille. Siitä lähtien "määräysten" hylkäämisestä, edustajien edustajien vastuusta äänestäjille ja muistamisen mahdollisuuden sulkemisesta tuli demokraattisten valtioiden perustuslakioikeuden yleisiä periaatteita.
Jatkokehitys
Pakollinen mandaatti oli olemassa sosialistisissa valtioissa, pääasiassa Neuvostoliitossa. Sääntöjen virallinen alku vahvistettiin All-Venäjän keskushallinnon komitean asetuksella vuonna 1917. Ajatus tällaisen asiakirjan luomisesta lainattiin Pariisin kunnan vuonna 1870 hyväksymistä asiakirjoista. Siihen valitut jäsenet olivat velvollisia noudattamaan tiukasti tiukkoja ohjeita, ja heidät voidaan korvata milloin tahansa. Neuvostoliiton perustuslaillisten perustusten muodostamisessa kaikilla tasoilla toimivien neuvostoliittojen jäsenten välttämätön mandaatti ilmestyi yhtenä korkeamman ja uuden tyyppisen edustavan sosiaalidemokratian ilmenemismuodoista. 
Pääelementit
Pakollisiin varajäsenvaltuuksiin Neuvostoliitossa kuuluivat:
- Velvollisuus toteuttaa äänestäjien antamat määräykset.
- Tiukka määräaikainen raportointi työstään ja edustajaelimen toiminnasta vaatimusten toteuttamiseksi.
- Äänestäjien oikeus kutsua edustajat pois, jos he eivät ole perustelaneet luottamusta.
Siksi niiden, jotka valitsivat edustajat, pidettiin jatkuvaa hallintaa edustavan elimen jäsenten työssä.
Parlamentaarisen demokratian muodostuminen Euroopassa
Tietyssä kehitysvaiheessa syntyi vallanjaon teoria. Yhdessä tämän kanssa vaadittiin vapaita vaaleja. Kaikki tämä ennalta määräsi uuden instituutin perustamisen. Sen tarkoituksena oli taata edustajaelimen jäsenten erityisasema, riippumattomuus ja vastuun puute äänestäjille.Seurauksena vapaan mandaatin periaate vahvistettiin Euroopan perustuslaillisen doktriinin puitteissa. Toisin sanoen valittujen riippumattomuus ilmaistiin ilman, että peruuttamismenettelyä olisi toteutettu. Uuden järjestyksen vahvistaminen edellytti, että parlamentti toimii valtionhallinnon instituutiona, joka on delegoinut vallan käyttää suvereniteettia koko kansakunnan puolesta. Tämä johtaa johtopäätökseen, että edustajille tarkoitetut ohjeet ovat mitättömiä, koska he eivät ole tietyn piirin, vaan koko kansakunnan edustajia.
Kansallinen edustus
Edellä esitettyjen muutosten seurauksena on syntynyt uusi idea. Alueellinen tilalle tuli kansallinen edustus. Sen ydin oli edustajien ilmaisema koko kansan tahto, joka kantoi valtion suvereniteettia. Samanaikaisesti kansallisesta edustamisesta kieltäytyessään tiukasta vuorovaikutuksesta äänestäjien kanssa ja viimeksi mainitun valvonnasta parlamentin jäsenen toiminnassa tuli paikallisten etujen johtaja, jota puolestaan tarkasteltiin kansallisten etujen kautta. 
Vapaa ja välttämätön toimeksianto: vertaileva
Ulkomaisessa valtion ja lain teoriassa mainitaan joukko kansallisen edustuksen etuja. Erityisesti:
- Vapaa toimeksianto antaa varajäsenelle lisää mahdollisuuksia parantaa ammattitaitoaan edelleen. Parlamentin jäsen, joka on vakuuttunut siitä, että hän työskentelee ilman muistamisen uhkaa, voi ilmaista kantansa itsenäisemmin ja avoimemmin.
- Valtuuksien siirtäminen apulaiskorpukselle antaa mahdollisuuden siirtää kamppailun voimakkuuden parlamentin seinille. Tämä puolestaan vähentää suoran vastakkainasettelun riskiä itse yhteiskunnassa.
- Kansallinen edustus auttaa neutraloimaan alueellista lobbausta.
Neuvostoliiton valtion tiedemiehet puolestaan osoittivat tarpeen käyttää vain pakollista toimeksiantoa ja mainitsivat argumenttina vapaan edustuksen puuttumisen, joka muodostuu vastuullisen parlamentaarisen riippuvuuden laillisesta puuttumisesta. He sanoivat, että jos kumoamismenettelyä ei ole vahvistettu kansallisessa lainsäädännössä ja asianomaista toimielintä ei tunnusteta, tällainen tilanne johtaa kansanedustajan absoluuttiseen vastuuttomuuteen ja sulkee pois kaiken yhteyden äänestäjään. Siitä huolimatta, käytännössä parlamentin jäsen on läheisessä yhteydessä äänestäjiin. Samanaikaisesti erilaiset kokoukset, kirjeenvaihto ja säännölliset raportit vievät melko paljon aikaa. Ja yleensä tällaista suhdetta ei ole, koska tällainen vaatimus on asetettu laissa. Varajäsen pyrkii ylläpitämään valittujen luottamusta ja on siksi yhteydessä heihin.